kesäkuu 19, 2006 klo 21:56
· Aiheet: General
Niin paljon kuin Madventures-paviaanilauman egoterrorismi, tai ¹”travellaus“, minua henkilökohtaisesti ²kuvottaakin niin ei voi kieltää, etteikö näillä ehdottoman erikoisilla ja mielettömän mielenkiintoislla turist “travellereilla” olisi perusasiat kunnossa:
Veli 1/06:
“Täytyy myös huolehtia siitä, että asuu mestoissa, joista rahat menevät paikallisille. On vastuullista olla antamatta rahojaan millekään isolle firmalle“, Tunna korostaa.
Hitto vie enpä olisi arvannut, että maailmalta löytyy ilmeisesti runsain mitoin eettis-moraalisia nyrkkipajoja jotka valmistavat esimerkiksi videokameroita, kännyköitä, tietokoneita tai dvd-levyjä. Puhumattakaan vastuullisista pienistä lentoyhtiöistä.
[1] Ajatella, että vielä muutama vuosi sitten meillä oli ihan oma kieli. Tai siis language.
[2] Miten ketään voi jaksaa kiinnostaa patsastelu joka ei juuri eroa Mikko Kuustosen takavuosien kehitysmaajeesustelusta; Kun on (suomalainen) julkkis sitä auttaa parhaiten kun vetää Ray-Banit päähän ja lentää hetkeksi johonkin mukavan rauhalliseen niinsanottuun kolmanteen maahan ja surkuttelee paikallisten kehnoa elämää. Hyvä omatunto muassa voi sitten lentää takaisin kotisuomeen ja antaa haastattelun iltapäiväjulkaisulle tai parille. Ja Me Naisiin, Seiskaan, Katsoon, Parnassoon, Perä-Lappiin ja Sinä-Minään.
Permalink
kesäkuu 17, 2006 klo 9:50
· Aiheet: General, Jalkkipallo, TV
Seuraa iivuli.orgin virallinen televisio-ohjelmaopastusvinkki ® :
Kun televiissiossa nyt näyttävät sitä potkupalloa päivät pääksytysten eikä kaikki siitä välttämättä välitä (teitä vääräuskoisiakin kai on) sopii nyt suositella monelta ehkä huomioimatta jäänyttä kotomaista komediapläjäystä. Muutama vuosi sitten Nelosella pyörähtänyt Ranuan Kummit onkin vallan hupaisa näin jälkikäteenkin huomioituna. Ei se nyt mikään Studio Julmahuvi ole, mutta varsin harva yleisesti ottaen on. Onhan mukana edes osa ko. sakkia kun ohjaajana patsastelee Jani Volanen ja parissa pikkuroolissa vilahtaa Tommi Korpela.
Kun kaiken hyvän päälle viime vuonna julkaistua diiviidiitä saa putiikeista vielä suhteellisen edullisesti (Onhan se esimerkiksi halvempi kuin Heikin veli Ilkan ja veljensä Heikin äänite tai Ferrari Enzo) on se mainio vaihtoehto jalkapallo-lukutaidottomille (Sopii myös meille tavan ihmisille Italian pelien ajaksi).
ps:
Wuhuu!
Permalink
kesäkuu 15, 2006 klo 19:21
· Aiheet: General, Kuin 2 marjaa
Kuin taateli ja tomaatti.
Muita kaksoisia.
Permalink
kesäkuu 13, 2006 klo 12:39
· Aiheet: General
Iltalehti 12.6.2006:
Sokea lensi pienkoneella Ranskan ympäri. (linn-ki)
Aika mautonta ruveta nälvimään pikkuasioista. Sattuu sitä vahinkoja näkörajoitteettomillekin.
Permalink
kesäkuu 12, 2006 klo 21:35
· Aiheet: General
Ajatelkaapa kuulkaa miten paljon mukavampaa veroteknisten asioiden hoito olisi, jos verovirasto olisi verovarasto.
“Tervetuloa vauvat ja vaarit Verovaraston hulluille päiville! Nyt kaikki vähennykset puoleen hintaan ja nopean ilmoituksen palauttajan etuna matkakorvaukset kolminkertaisina! Kanta-asiakkaillemme tarjoamme joustavat maksuajat; tienaa nyt, maksat verot vasta joulukuussa! Tuhannelle ensimmäiselle grillimakkaraa ja mehua! Lapsille ilmapalloja, poniajeluita ja jäätelöä!
Verovarasto – Ei aina käsi ojossa!”
Kyllä kelpaisi silloin. Vaikka tuskinpa niillä grillimakkaraa. Hernekeittoa kuitenkin vaan.
Permalink
kesäkuu 11, 2006 klo 22:32
· Aiheet: Jalkkipallo
Wuhuu! Lisää tätä, kiitos.

Permalink
kesäkuu 9, 2006 klo 22:21
· Aiheet: General, Jalkkipallo
K: Mistä tietää, että on kesä?
V: V*tustako minä tiedän; kysykää siltä narkkaripaskalta joka varasti toissa yönä autostani stereot. (kauhean epäreiluahan se on yleistää. Ehkä se oli joku hyväkäytöksinen kasviksia syövä seurakuntanuori joka lahjoitti saaliinsa afrikkaan. Tasapuolisuuden nimissä on tosin toki todettava, että voihan se seurakuntanuorikin ihan hyvin olla narkkari; kaikki erilaisia ja haistakaa kaikki v*ttu vai miten siinä tarrassakin luki..)


K: Mitä tehdään seuraavat nelisen viikkoa?
V: Katsotaan palloa. Mitäpä muuta pösilö?
K: Kekä on iivulin suosikki?
V: Hollanti edelleen. (ai miten niin edelleen?)
K: Kuka voittaa kisat?
V: Joku muu.
Näistä huolimatta; Kun kerran Suomen kesä on kauneimmillaan (Ehkä jo ensi viikolla päästään plus-asteille) otetaan siitä mahdollisimman paljon irti istumalla tiiviisti sisätiloissa seuraten ulkomaan ihmeiden menestystä vihreällä veralla. Nyt pelataan Kuningas Jalkapalloa, ei kaunoluistin-nyrkkeilyä.
Kuten sanottu iivuli on oman joukkueensa valinnut. 17 vuotta ja yhdeksän päivää sitten pikku-iivu istui isin kanssa Helsingin Olympiastadionilla seuraamassa Hollannin ja Suomen välistä MM-karsintaottelua. Ensimmäinen kerta “isossa” pelissä, vierasjoukkueen supertähdet ja Suomen kohtalaisen hyvä peli (hävittiin vain maalilla, Marko Myyry melkein tasoitti.. damn.) veivät juniorin sydämen ja peli oli selvä. Kun oma maajoukkueemme ei toistaiseksi ole kuulunut jalkapallon terävimpään kärkeen on Hollanti ollut hyvä joukkue adoptoitavaksi.
Kun Hollanti sunnuntaina aloittaa lopputurnausurakkansa vastustajanaan Serbia-Montenegro on se yksi kisojen ennakkosuosikeista. Ranskan vuoden 1998 kisojen neljättä sijaa seurannut karsiutuminen Aasian lopputurnauksesta on taaksejäänyttä elämää ja tämän vuoden kisojen karsinnoissa Hollanti vei niin Suomea, Romaniaa, Andorraa, Makedoniaa kuin Tsekkejäkin kuten sitä kuuluisaa litran mittaa; tästä osoituksena kolmas sija FIFAn ranking-listalla.
70-luvulla Hollanti näytti maailmalle mitä totaalinen jalkapallo parhaimmillaan on, saavuttaen ensimmäisenä maana MM-kisojen historiassa finaalipaikan peräkkäisissä MM-loppuotteluissa. Vuonna 1974 vastassa oli isäntämaa Länsi-Saksa ja neljä vuotta myöhemmin Buenos Airesin Estadio Monumentalilla Argentiina. Molemmilla kerroilla Hollanti jäi toiseksi, mutta uskon, että tällä kertaa on Oranjen vuoro – Oranje op weg naar goud!
Permalink
kesäkuu 1, 2006 klo 23:04
· Aiheet: General
Kuinka monta ameebaa tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
- Yksi. Kaksi. Neljä. Kahdeksan. 16, 32, 64, 128, 256, 512, 1 024, 2 048, 4 096, 8 192, 16 384, 32 768,
65 536, 131 072, 262 144, 524 288, 1 048 576, 2 097 152, 4 194 304, 8 388 608, LOPETTAKAA JO!
Melkosia vesseleitä ne, juurijalkaiset.
Permalink