En osallistu joukkohysteriaan!
Pitäkää tunkkinne! iivuli.org

Archive for November, 2007

Sonny Perdue, siinä vasta miesten mies.

Kuvernööri George Ervin “Sonny” Perdue IIIKaukana Suuren Meren takana, tarunhohtoisissa Amerikan yhdysvalloissa sijaitsee Georgian osavaltio. Kauan sitten Georgia oli yksi kolmestatoista kapinallisesta, jotka karkottivat julmat punanutut takaisin Vanhaan Maailmaan Suuressa Vallankumouksessa. Sata vuotta Suuren Vallankumouksen jälkeen Georgia liittyi osaksi Konfederaatiota, koska siellä osattiin arvostaa perinteisiä eteläisiä arvoja. Kun Konfederaation muut jäsenet olivat jo nöyrtyneet pohjoisten tyrannien hirmuvallan alla, Georgia taisteli vielä pitkään itsenäisyytensä puolesta. Kului melkein toiset sata vuotta ennen kuin Georgia joutui taipumaan ja se liitettiin uudesta osaksi Yhdysvaltoja.

Näinä päivinä Georgia on yksi Yhdysvaltojen nopeimmin kehittyvistä osavaltioista. Vuonna 2005 sen asukasluvun arvioitiin olevan jo yli yhdeksän miljoonaa, kun viisi vuotta aiemmin asukkaita oli ollut melkein miljoona vähemmän. Suuri Kasvu on kuitenkin vaatinut veronsa ja nyt Georgiaa uhkaa Suuri Kuivuus. Kymmenien vuosien nopea kasvu, puutteellinen kaavoitus ja resurssien väärinkäyttö on johtanut Georgian Suuren Tuhon partaalle. Kaikkea ei kuitenkaan ole menetetty, sillä näinä vaikeina aikoina Georgialla on vahva ja karismaattinen Johtaja. Kuvernööri George Ervin “Sonny” Perdue III on johtanut Georgiaa jo vuodesta 2003, jolloin hänet valittiin ennennäkemättömällä äänivyöryllä Georgian ensimmäiseksi republikaanikuvernööriksi Suuren Jälleenrakennuksen jälkeen. Kuvernööri George Ervin “Sonny” Perdue III on maanviljelijän ja opettajan poika. Kuvernööri George Ervin “Sonny” Perdue III on mies johon voi luottaa.

Suuren Tuhon nyt uhatessa Georgiaa, on Kuvernööri George Ervin “Sonny” Perdue III jälleen kerran ottanut johdon tukevasti käsiinsä ja aikoo pelastaa osavaltionsa Suurelta Kuivuudelta. Kuvernööri George Ervin “Sonny” Perdue III on päättänyt järjestää rukoushetken Georgian silmäätekeville osavaltion pääkaupungissa Atlantassa. Ensi tiistaina Kuvernööri George Ervin “Sonny” Perdue III kokoaa joukkonsa ja lähettää vakaan viestinsä tuolle myyttiselle miehelle pilven reunalla. “Ainoa ratkaisu on sade, ja sitä voimme toivoa vain Korkeimmalta taholta”, Kuvernööri George Ervin “Sonny” Perdue III:n tiedottaja kertoi tiedotusvälineille keskiviikkona.

Ja mitäpä muuta Kuvernööri George Ervin “Sonny” Perdue III voisi Suurelle Kuivuudelle tehdä. Aivan kuin hän olisi voinut rakennuttaa suolanpoistolaitoksen Savannahiin, josta vettä voisi johtaa kuivuvaan Lanier-järveen! Noituutta! Paholaisen juonia! Kiistatta paras tapa pelasta Georgia Suuren Kuivuuden kynsistä on sijoittaa kaksi miljoonaa dollaria seurapiirirukoushetken turvajärjestelyihin. Se on ainoa tapa. Se on Oikea Tapa.

Comments


D. Beckham ja Amerikan potkupallo.

Viime tammikuussa menin aukomaan sanaista arkkuani ameriikan potkupallokuvioista David Beckhamin muuton kynnyksellä. Nyt kun MSL-sesonki alkaa olla ohi, lienee hyvä hetki tarkastella Taavin ensimmäistä kautta uuden työnantajan väreissä. Sillä mikäpä paremmin sopisi ison pahan iivulin toimintaperiaatteisiin kuin kirjoittaminen asioista joista ei mitään ymmärrä. Ehkä.

Beckham ja LA Galaxy

LA Galaxy 2 tähteäDavid Beckham asteli pelikentälle ensimmäistä kertaa LA Galaxyn väreissä heinäkuun 21. päivänä. Vastassa oli Chelsean potkupallokerho Lontoon kaupungista, kaukaisesta Iso-Britannian saarivaltakunnasta. Beckhamin tulo kentälle pelin 78. minuutilla ei onnistunut kääntämään ottelun kulkua, vaan Chelsea vei potin lukemin 0-1. Perivaatimattomaan ja maltilliseen tyyliinsä Yhdysvaltalainen urheilukanava ESPN taltioi ottelun yhdeksällätoista kameralla, joista yksi oli jatkuvasti kohdistettuna Beckhamin suuntaan. Myös tämän istuessa vaihtopenkillä.
Nilkkavamma, joka oli estänyt Beckhamin valitsemisen aloituskokoonpanoon, piti hänet ulkona Galaxyn seuraavista neljästä ottelusta, joista kolme SuperLiga-turnauksessa ja yksi MLS-sarjassa Torontoa vastaan.

Virallisen MLS-debyyttinsä Beckham teki elokuun 9. päivänä, kun Galaxy matkasi Washingtonin RFK-stadionille kohtaamaan D.C. Unitedin. Beckham päästettiin jälleen kentälle toisella puoliajalla ja lopputuloskin mukaili tämän edellistä koitosta Galaxyn paidassa D.C. Unitedin viedessä voiton lukemin 1-0.

Vajaata viikkoa myöhemmin elokuun 15. päivänä, Beckham oli ensimmäistä kertaa aloituskokoonpanossa, kun Galaxy kohtasi jälleen D.C. Unitedin, tällä kertaa SuperLigan välieräkamppailussa. Joukkueensa kapteenina toiminut Beckham onnistui tekemään ensimmäisen maalinsa Galaxyn paidassa, pistäessään pallon pussiin vapaapotkusta. Landon Donovanin viimeistellessä Beckhamin syötöstä 2-0 lukemat, Galaxy eteni SuperLigan finaaliin. Finaaliottelussa hallitsevaa Meksikon mestaria Pachucaa vastaan nilkkavammasta kärsinyt Beckham loukkasi polvensa ja joutui näin ollen seuraamaan joukkueensa rämpimistä liigassa katsomon puolelta useamman viikon ajan. Hienoisena yllätyksenä Galacticot onnistuivat kuitenkin hankkimaan viisi perättäistä voittoa, ja kun Beckhamkin kuntoutui pelikuntoon ennen ratkaisupelejä, alkoi pudotuspelipaikka häämöttää valona tunnelin päässä. LA Galaxyn edellinen kausi oli ollut sen historian huonoin; kaksinkertainen mestarijoukkue oli yltänyt vain viidenneksi läntisessä konferenssissa ja jäi näin ensimmäistä kertaa pudotuspelien ulkopuolelle sitten sarjan perustamisen. Nyt näytti siltä, että Beckham voisi johdattaa joukkueen takaisin voittojen tielle. Toisin kuitenkin kävi. Lokakuun 18. päivänä Galaxyn kotiareenalle saapui New York Red Bulls ja jatkohaaveitten pysymiseksi elossa voitto oli ainoa hyväksyttävä tulos. Peli päättyi tasan 1-1 ja Galaxyn tappio Chicago Firelle seuraavassa ottelussa oli enää tekninen sivuseikka joukkueen jäädessä toistamiseen viidenneksi läntisessä konferenssissa ilman mahdollisuuksia pudotuspeleihin.

30 runkosarjaottelustaan Galaxy onnistui haalimaan yhdeksän voittoa, 14 tappiota ja seitsemän tasapeliä. Beckhamin sarakkeeseen merkittiin viisi runkosarjaottelua (yht. 252 minuuttia), kolme SuperLiga-ottelua, yksi maali ja kolme maaliin johtanutta syöttöä. Kun alla on 250 miljoonan dollarin arvoinen viiden vuoden sopimus voi Beckhamin kohdalla jo puhua tuntipalkoille pääsemisestä.

Runkosarjamenestyksen puutteen, yhdessä SuperLigan finaalitappion kanssa, on huhuttu johtavan useiden Galaxyn pelaajien lähtöön seurasta ja lokakuun 4. päivänä Frank Yallop erosi päävalmentajan paikalta kyllästyttyään jatkuvaan spekulaatioon mahdollisesta valmentajanvaihdoksesta.

Beckham pistää pallon pussukkaan

Beckham ja MLS

Kaudella 2007 MLS:n katsojaluvut kohosivat korkeimmiksi sitten vuoden 1996, jolloin sarja käynnistyi. Silloin liigan keskimääräinen katsojamäärä ottelua kohti oli 17 406 katsojaa, kun kaudella 2007 vastaava luku oli 16 770 katsojaa/ottelu. Katsojamäärien yhdeksän prosentin kasvu edellisvuodesta johtunee suurelta osin Beckhamin saapumisesta liigaan. Esimerkiksi NY Red Bullsin otteluita seurasi alkukaudesta keskimäärin alle 11 500 katsojaa, mutta Galaxyn saapuessa Giants-stadionille Beckham muassaan, katsomossa möllötti yli 66 000 kiinnostunutta. Kansas Cityn ottelua Galaxya vastaan saapui seuraamaan lähes 33 000 katsojaa, kun sen yleisö muissa otteluissa oli keskimäärin 11 586. LA Galaxyn kotiyleisö puolestaan kasvoi edelliskaudesta 16,5 prosenttia..

Edelleen jää nähtäväksi, onko lisääntynyt kiinnostus jalkapalloa kohtaan Yhdysvalloissa pysyvää ja jatkuuko kasvu myös tulevina kausina. Myönnettävä kuitenkin on, että Beckhamin mukanaan tuoma näkyvyys on nostanut Yhdysvalloissa perinteisesti lapsipuolen asemassa olevan potkupallon profiilia huomattavasti.

Comments


Citius, altius, fortius, carius.

Lontoo 2012 logotLontoon 2012 olympiahankkeella tuntuu menevän hyvin. Jatkuvasti turpoavan kokonaiskustannusarvion1 (”Kyllä 2,4 miljardia puntaa riittää hyvin kisojen järjestämiseen. No, kyllä 3,3 miljardia puntaa piisaa meille. Tai sovitaanko vaikka 9,4 miljardia puntaa?”) ja 400,000 punnan logotöppäyksen2 jälkeen kisojen oletetun pääsuorituspaikan rakennustyöt etenevät jo totuttuun tyyliin. Lontoon Marshgateen kohoavan stadionin alkuperäinen kustannusarvio oli 280 miljoonaa puntaa, maaliskuussa 2007 arvio oli noussut 400:n miljoonaan ja on viimeisimpien tietojen mukaan jo 496 miljoonaa puntaa. Koska itse rakennustyöt aloitetaan vasta vuoden 2008 puolivälilöissä, ehditään loppusummaa varmasti ehjätä vielä useampaan otteeseen.

Osaltaan kustannuksia on nostanut soutaminen ja huopaaminen stadionin kattamisen osalta. Alunperin stadion oli tarkoitus jättää avoimeksi Vip-alueita lukuunottamatta. Suunnitelmaa kuitenkin muutettiin, kun joku sai päähänsä, että urheilutapahtuman aikanahan voi vaikka sataa. As if. Myös KOK oli lopulta sitä mieltä, että jos kisojen tuloksista halutaan virallisia, pitää osa stadionista kattaa jollakin keinoilla. No sattuuhan näitä. Pojat on poikia.

Stadionhanketta on luonnehdittu edistykselliseksi. Suurin osa stadionin katsojapaikoista on väliaikaisia ja kisojen jälkeen 80 000 istuimesta jääkin pysyvään käyttöön vain 25 000. Muilta osin ensisijaisesti yleisurheilukäyttöön suunnitellun stadionin on tarkoitus toimia jatkossa mahdollisesti jonkun Lontoolaisen urheiluseuran kotistadionina. Mediassa mahdollisiksi uusiksi asukkaiksi on mainittu mm. Tottenham Hotspurin (nyk. stadionin kapasiteetti 36,240, laajennustyöt käynnissä), Leyton Orientin (nyk. kapasiteetti 9,271, korjaustyöt valmistuneet 2007), West Hamin (nyk. kapasiteetti 35,146, tarjous hylätty) ja Chelsean (nyk. kapasiteetti 42,055, tarve laajennukselle olemasssa, seuran muuttaessa pois Stamford Bridgen stadionilta joutuisi se kuitenkin luopumaan myös nimestään) jalkapalloseurat3. Vaikuttaa lupaavalta.

Helsingin musiikkitalobordellia silmälläpitäen, lienee kaikenkaikkiaan perusteltua toivoa, ettei Suomessa ihan hetikohta järjestetä olunpialaisia kisoja.

Comments


Sää yllätti!


Sää yllätti autoilijat!
SÄÄ YLLÄTTI AUTOILIJAT!

Sää yllätti jalankulkijat!
SÄÄ YLLÄTTI JALANKULKIJAT!

Sää yllätti potkupalloilijat!
SÄÄ YLLÄTTI POTKUPALLOILIJAT!

Sää yllätti ilvekset!
SÄÄ YLLÄTTI ILVEKSET!

Sää yllätti Aberdeenin!
SÄÄ YLLÄTTI ABERDEENIN!

Sää yllätti ninjan!
SÄÄ YLLÄTTI NINJAN!

Sää yllätti kubismin!
SÄÄ YLLÄTTI KUBISMIN!

Comments (2)


“Hyvää päivää kirvesvartta”

Kauan eläköön käytännön kognitiivinen dissonanssi (lähes) !

Nopean tilaajan etuna saat myös veloituksetta käyttöösi käsitteet konnotaatio ja interferenssi!

Comments


Copyright © 2003-2007 Karri Kaukinen.