Ootteko koskaan ajatellu…
Anna Puustjärvi (quién?) on nyt kuulemma Anna Puu. More like Anna Puupää, amirite, amirite, geddit, geddit?!?
Anna Puustjärvi (quién?) on nyt kuulemma Anna Puu. More like Anna Puupää, amirite, amirite, geddit, geddit?!?
Elettiin vuotta 1966, kun Wembleyn stadionilla, Englannin Lontoossa taistelivat jalkapallon maailmanmestaruustittelistä isäntämaa Englanti ja Länsi-Saksa. 96 924 katsojaa todisti Englannin vievän voiton Länsi-Saksan nenän alta, lisäajalla syntyneellä kyseenalaisella maalillaan. Vaikka Englanti ei ole menestyksekkäitten kotikisojensa jälkeen onnistunut sijoittumaan mitalisijoille mm-kisoissa, on sen kannattajajoukko yhä edelleen täysin vakuuttunut voitosta ennen uusien kisojen alkua. Sama taudinkuva toistuu meidän suomalaisten keskuudessa puhuttaessa mm. jääkiekosta tai Eurovision laulukilvasta.
Vuoden 1995 kaukalotappelu-kulta pysyy hampaattomien penkkiurheilijoiden mielessä eittämättä yhtä tiiviisti kuin viimevuotinen Euroviisumenestys. Vaikka MM-kisojen mitalitilastoissa Suomen yläpuolelta löytyy peräti kaksi maata joita ei ole enää olemassakaan ja seuraavana listalla on suuri jääkiekkomaa Iso-Britannia, hehkuttaa media vuosi toisensa jälkeen varmaa voittoa ennen kisoja. Kisojen jälkeen puhuttavaa on ollut vähemmän. Ja vaikka euroviisuissa Suomen “laulu” on arvottu ensimmäiseksi vain kerran viidessäkymmenessä vuodessa, lähdetään tänäkin vuonna selkeänä ennakkosuosikkina viisulavoille.
Mikä ajaa yleensä kohtuullisen järjellisen ajatteluun kykeneväisen inehmon tämän penkkiurheilupsykoosin kouriin? Huono itsetunto vai huono muisti? Tyhmyys? Alkoholi? MTV? Kokoomus? Mikähäh?
ps. Euroviisuista puhuttaessa pitänee mainita Ylen sangen rohkea modernin lähetystekniikan hyödyntäminen (eli ei.). Kuvataanhan Euroviisuja nimittäin ihan ensimmäistä kertaa teräväpiirtokaitafilmikameroilla (Oikeasti jo toista kertaa. Kuvasivat kuulemma jo Kreikassa viimeeksi isoilla kameroilla..). Meille suomalaisille siitä ei tosin ole mitään hyötyä, koska teräväpiirto kuvaa ei tietenkään meillä lähetetä. Ei edes niihin videotauluihin joita ripotellaan pitkinpoikin Helsingin urbaaneimpia kulmia. Tähän taas on syynä Helsingin kaupungin Euroviisuvastaavan, Risto Kuulasmaan, mukaan se, ettei “semmoisia ihmeellisiä teräväpiirtoskriinejä voi olla olemassakaan”. Onhan isoin kaupungille pystytettävä taulu kokonaista neljäkymmentä neliömetriä kookas.
Paitsi, että väärässähän Kuulasmaa tässä on. Muunmuassa Ameriikan Miamista löytyy paikalliselta stadikalta vajaa 640-neliöinen HD-taulu ja Atlantasta reilu 520-neliöinen. Tokiossakin on muudan 743-neliöinen HD-näyttö heposradan kyljessä.
Lähes Liechtensteinin kokoisten videonäyttöjen käytön mielekkyys onkin sitten asia erikseen. Ei silti saa valehdella, ettei jotain ole, jos tosiasia on se, ettei omat rahat riitä.
Ilta-Sanomat, tuo arvostettu ja armoitettu uutismedia vailla vertaa, uutisoi näyttävästi Ari Koivusen uhanneen Ilkka Jääskeläistä fyysisellä väkivallalla.
IS, 26.01.2007:
Armottomista kommenteistaan tunnettu Idols -kilpailija Ari Koivunen haukkui Idols-voittaja Ilkka Jääskeläisen IS:n viikonlopun Plus-lehdessä. Arin mielestä Ilkka on “täysin mitäänsanomaton kaveri”.
- Johan se on julkisesti todettu, että kaveri on ihan floppi. Kova meno muka päällä, mutta täysin kangistuneella tavalla, Ari jatkoi tykitystään.
“You are the generation
that bought more shoes and
you get what you deserve“
eikä siinä vielä kaikki. Linkin takana sairaalloinen selonteko kuvan sisällöstä.

Got on a lucky one
Came in eighteen to one
I’ve got a feeling
This year’s for me and you
So happy Christmas
I love you baby
I can see a better time
When all our dreams come true
They’ve got cars big as bars
They’ve got rivers of gold
But the wind goes right through you
It’s no place for the old
When you first took my hand
On a cold Christmas Eve
You promised me
Broadway was waiting for me
The boys of the NYPD choir
Were singing “Galway Bay”
And the bells were ringing out
For Christmas day
You’re a bum
You’re a punk
You’re an old slut on junk
Lying there almost dead on a drip in that bed
You scumbag, you maggot
You cheap lousy faggot
Happy Christmas your arse
I pray God it’s our last
I could have been someone
Well so could anyone
You took my dreams from me
When I first found you
I kept them with me babe
I put them with my own
Can’t make it all alone
I’ve built my dreams around you
Ivalo (a.)
Kuvaa nuoren miespuolisen henkilön
tönivää äänensävyä, jolla hän
yllyttää kaveriaan tekemään jotakin
vaarallista kallionreunalla tai
ongelmajätteiden kaatopaikalla.Douglas Adams & John Lloyd:
Elimäen tarkoitus, 1996
Vesa-Matti Loirin uusin levy Ivalo ei tee miehestä Suomen Johnny Cashia, mutta tämä tuskin on ollut tarkoituskaan vaikka Loiri tunnustaakin Cashin American Recordings-sarjan esikuvallisen roolin.
Jos ei Veskua kukaan aivan heti tule sekoittaneeksi Johnny Cashiin, ei niin tule todennäköisesti tapahtumaan levyn tuottajana häärineen Hannu Pikkaraisen Rick Rubininkaan välillä. Ivalo muistuttaa tuotannollisesti suuresti ensimmäistä American Recordings-levyä ja kärsii osin samoista ongelmista. Yksinkertaisen siisti, lähes yksinomaan akustisesta kitarasta koostuva säestys jättää paljon tilaa jota Loiri ei täysin onnistu täyttämään tulkinnallaan.
Tiedä sitten johtuuko havaittavissa oleva rutiininomaisuus mahdollisesti liian monesta harjoituskerrasta tai uudelleenäänityksistä, mutta ainakin itse toivoisin Loirin pistävän itseään enemmän likoon, koska uskon, että miehen lahjakkuus ja elämänkokemus voisi tuoda kappaleisiin uutta elämää. Nykyisellään Loiri kuulostaa välillä vain lahjakkaalta karaokelaulajalta aamuyöllä kapakassa. Ei välttämättä huono asia, muttei myöskään se “uusi näkökulma” josta Warner Musicin tiedotteessa puhutaan.
Ivalo on vioistaan huolimatta kuuntelemisen arvoinen levy, joka ei toivottavasti jää sarjansa ainoaksi. Loiri on osoittanut mm. Vainio- ja Leino-levyillään olevansa lahjakas tulkitsija. Tällä kertaa tunnetta olisi saanut olla pelissä vain hitusen enemmän.
“Norjalainen Hurra Torpedo on maailman johtava kodinkonerock-yhtye. Vuodesta 1993 lähtien se on villinnyt kansaa kotimaassaan tarkoin harkituilla cover-sävelmillä ja omalla tuotannollaan. Kiitos internetin ihmeellisen maailman, orkesterin sydäntäsärkevä tulkinta Bonnie Tylerin kappaleesta Total Eclipse of the Heart (Yllä, taltiointi vuodelta 1995, Norjan television Lille Lørdag-ohjelmasta.) on tullut tunnetuksi ympäri maailman ämpäri.”
ps. tarkista ulos myös Hurra Torpedo – All the Things (S)he Said