En osallistu joukkohysteriaan!
Pitäkää tunkkinne! iivuli.org

Archive for TV

Apua, televisioni orjuuttaa minua!

Televisiosta luopui 100 000 taloutta - HS, 03.09.08


apua, televisio!

“Meilläkin luovuttiin televisiosta kokonaan eikä pätkääkään ole kaduttanut. Nyt riittää aikaa kaikenlaiseen muuhun rakentavampaan. Voi keskustella perheen kanssa ja lukea ja kaikkea. Netistäkin löytyy tosi paljon kaikkia sarjoja katseltavaksi. Ja dvd-levyjä meillä katotaan paljon. Että on se hyvä kun sitten luovuttiin televisiosta kokonaan.”

Nimim. Omahyväinen kusipää nimetönnä internetissä

Mikähän vittu siinä on, että aikuiset ihmiset voivat olla näin säälittäviä. Jos katson televisiota, tästä seuraa, että katson aina, jatkuvasti ja iänkaikkisesti vain sitä televisiota. Jos haluaisin vaikka lukea kirjaa niin televisio tulee ja repii kirjan karvaisista kouristani, tuikkaa sen tuleen ja raahaa minut pillistä takaisin sohvalle etten helvetti lipeä. Ja jos yritän lenkille niin sehän saatana piilottaa lenkkitossut ja avaimet. Jos yritän ilman niitä pihalle niin televisioni kamppaa minut viimeistään rapussa ja taas viedään sohvasta sohvaan. On se yhtä helvettiä elo television kera. Se on varmaan luovuttava lootasta hetimiten niin voi alkaa käyttää aikaansa rakentavammin. Ties vaikka rupeaisin keskustelemaan (mielikuvitus)ystävieni kanssa. Jos nähkääs nykytilanteessa pyrin kommunikoimaan ilman kaukosäädintä, hyökkää telkku kimppuuni ja virtajohdolla kuristaa minut pökerryksiin, että pysyn passiivinia.

Comments (2)


Elokuu ja viljaa.


Nike Dunk SB Crew / Linoleum

Karhu Olympic Suede

Ostin parit tossut. Sattuuhan sitä. Vaikeahan tätä harrastetta olisi järjellä selittää; tuskin siis edes yritän. Asioiden omistaminen on vaan yksinkertaisesti kivaa. Kiitoksia vaan Calirootsille nikkeleistä. Kiitokseni myös Suomen Urheilutelevisio Oy:lle päätöksestään siirtyä osin maksutelevision ihmeelliseen maailmaan. Sikäli onnistunut veto, että tämä sai ainakin minut vaihtamaan vähät rahani katselukorttiin. Tosin murheilukanavan kannalta valitettavasti Canal Digitalin katselukorttiin. Jos on mahdollisuus maksaa siitä ilosta, että saa katsella potkupalloa televisiosta ja valinta on tehtävä Englannin valioliigan ja Amerikan MLS:n välillä, ei päätöstä tarvitse pohtia kovin montaa hetkeä. Kiitos siis urkka-tv. Ei muistella pahalla, mutta tukehtukaa Beckhamiinne.


Canal Digital urkkapaketti

Comments (2)


Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee, kun ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntu.

palkintojakkaraElettiin vuotta 1966, kun Wembleyn stadionilla, Englannin Lontoossa taistelivat jalkapallon maailmanmestaruustittelistä isäntämaa Englanti ja Länsi-Saksa. 96 924 katsojaa todisti Englannin vievän voiton Länsi-Saksan nenän alta, lisäajalla syntyneellä kyseenalaisella maalillaan. Vaikka Englanti ei ole menestyksekkäitten kotikisojensa jälkeen onnistunut sijoittumaan mitalisijoille mm-kisoissa, on sen kannattajajoukko yhä edelleen täysin vakuuttunut voitosta ennen uusien kisojen alkua. Sama taudinkuva toistuu meidän suomalaisten keskuudessa puhuttaessa mm. jääkiekosta tai Eurovision laulukilvasta.

Vuoden 1995 kaukalotappelu-kulta pysyy hampaattomien penkkiurheilijoiden mielessä eittämättä yhtä tiiviisti kuin viimevuotinen Euroviisumenestys. Vaikka MM-kisojen mitalitilastoissa Suomen yläpuolelta löytyy peräti kaksi maata joita ei ole enää olemassakaan ja seuraavana listalla on suuri jääkiekkomaa Iso-Britannia, hehkuttaa media vuosi toisensa jälkeen varmaa voittoa ennen kisoja. Kisojen jälkeen puhuttavaa on ollut vähemmän. Ja vaikka euroviisuissa Suomen “laulu” on arvottu ensimmäiseksi vain kerran viidessäkymmenessä vuodessa, lähdetään tänäkin vuonna selkeänä ennakkosuosikkina viisulavoille.

Mikä ajaa yleensä kohtuullisen järjellisen ajatteluun kykeneväisen inehmon tämän penkkiurheilupsykoosin kouriin? Huono itsetunto vai huono muisti? Tyhmyys? Alkoholi? MTV? Kokoomus? Mikähäh?

ps. Euroviisuista puhuttaessa pitänee mainita Ylen sangen rohkea modernin lähetystekniikan hyödyntäminen (eli ei.). Kuvataanhan Euroviisuja nimittäin ihan ensimmäistä kertaa teräväpiirtokaitafilmikameroilla (Oikeasti jo toista kertaa. Kuvasivat kuulemma jo Kreikassa viimeeksi isoilla kameroilla..). Meille suomalaisille siitä ei tosin ole mitään hyötyä, koska teräväpiirto kuvaa ei tietenkään meillä lähetetä. Ei edes niihin videotauluihin joita ripotellaan pitkinpoikin Helsingin urbaaneimpia kulmia. Tähän taas on syynä Helsingin kaupungin Euroviisuvastaavan, Risto Kuulasmaan, mukaan se, ettei “semmoisia ihmeellisiä teräväpiirtoskriinejä voi olla olemassakaan”. Onhan isoin kaupungille pystytettävä taulu kokonaista neljäkymmentä neliömetriä kookas.
Paitsi, että väärässähän Kuulasmaa tässä on. Muunmuassa Ameriikan Miamista löytyy paikalliselta stadikalta vajaa 640-neliöinen HD-taulu ja Atlantasta reilu 520-neliöinen. Tokiossakin on muudan 743-neliöinen HD-näyttö heposradan kyljessä.
Lähes Liechtensteinin kokoisten videonäyttöjen käytön mielekkyys onkin sitten asia erikseen. Ei silti saa valehdella, ettei jotain ole, jos tosiasia on se, ettei omat rahat riitä.

Comments (2)


Kansalla on sellaiset “julkkikset” kuin se ansaitsee

ava

Comments


(idols-) Ilkka ja Ari yhteen soppii

Idols-Ari, que?Ilta-Sanomat, tuo arvostettu ja armoitettu uutismedia vailla vertaa, uutisoi näyttävästi Ari Koivusen uhanneen Ilkka Jääskeläistä fyysisellä väkivallalla.

IS, 26.01.2007:

Armottomista kommenteistaan tunnettu Idols -kilpailija Ari Koivunen haukkui Idols-voittaja Ilkka Jääskeläisen IS:n viikonlopun Plus-lehdessä. Arin mielestä Ilkka on “täysin mitäänsanomaton kaveri”.

- Johan se on julkisesti todettu, että kaveri on ihan floppi. Kova meno muka päällä, mutta täysin kangistuneella tavalla, Ari jatkoi tykitystään.

  • Kuka v*tun Ilkka Jääskeläinen? On olemassa vain yksi merkittävä Ilkka ja se on The Ilkka.
  • Kuka v*tun Ari Koivunen?. Bitch please.
  • Tekevi mieleni mainita muudan sananlasku, joka kertoo padasta, kattilasta ja edellämainittujen keskinäisestä soimaamimesta, tai kuten anglistiset toverimme asian ilmaisevat “Pot, kettle, cunt”.
  • Comments


    Miten Stephen King lopettaisi Lostin? Huonosti.

    Entertainment Weekly-lehden joulukuun numero sisältää TV-hitti Lostin tuottajien ja Kauhun Dan Brownin mestarin, Stephen Kingin, ryhmähaastelun. Keskustelun tuoksinassa joku paikalla olleista onnettomista meni kysymään Kingiltä, miten tämä lopettaisi Lostin. Aina yhtä omaperäinen kynäniekka vastasi kysymykseen seuraavasti:

    “…sarjan ensimmäinen otos on lähikuva Jackin silmästä, eikö? Mielestäni sen tarkoitus on kertoa katsojalle, että kaikki tämän näkemä tapahtuu Jackin näkökulmasta, joten minä laittaisin loppuun jonkinlaisen takautumajakson lentokentällä päähenkilöiden noustessa koneeseen. Kohtauksessa Jack vietäisiin sivummalle kuulusteltavaksi. Kuulustelijat laittaisivat hänet kiinni johonkin koneeseen, tai jotain, tai syöttäisivät hänelle huumeita, jolloin paljastuisi, että koko sarja on ollut Jackin hallusinaatio, joka koostui hänen oman elämänsä palasista. Ihmisiä hänen menneisyydestään, ihmisiä lentokentältä, hänen isänsä ja tietenkin numerot. Koko homma olisi yhtä vedätystä. Jotenkin saisin sen toimimaan. Helppoa se ei olisi, mutta onnistuisin kyllä.”

    Tai sitten et. Stephen-setä se edelleen tietää, mitä kukaan ei halua nähdä/lukea.

    Stephen King - Pösilö

    The Tailsection: Stephen King Explains How he Would End LOST!

    Comments


    Hurra Torpedo on briljanssia.


    “Norjalainen Hurra Torpedo on maailman johtava kodinkonerock-yhtye. Vuodesta 1993 lähtien se on villinnyt kansaa kotimaassaan tarkoin harkituilla cover-sävelmillä ja omalla tuotannollaan. Kiitos internetin ihmeellisen maailman, orkesterin sydäntäsärkevä tulkinta Bonnie Tylerin kappaleesta Total Eclipse of the Heart (Yllä, taltiointi vuodelta 1995, Norjan television Lille Lørdag-ohjelmasta.) on tullut tunnetuksi ympäri maailman ämpäri.”

    - Vapaahkosti mukaillen, HurraTorpedo.org

    ps. tarkista ulos myös Hurra Torpedo - All the Things (S)he Said

    Comments (2)


    “Laulukoetta ei ole, te ootte kaikki hulluja.”

    Seuraa iivuli.orgin virallinen televisio-ohjelmaopastusvinkki ® :

    Kun televiissiossa nyt näyttävät sitä potkupalloa päivät pääksytysten eikä kaikki siitä välttämättä välitä (teitä vääräuskoisiakin kai on) sopii nyt suositella monelta ehkä huomioimatta jäänyttä kotomaista komediapläjäystä. Muutama vuosi sitten Nelosella pyörähtänyt Ranuan Kummit onkin vallan hupaisa näin jälkikäteenkin huomioituna. Ei se nyt mikään Studio Julmahuvi ole, mutta varsin harva yleisesti ottaen on. Onhan mukana edes osa ko. sakkia kun ohjaajana patsastelee Jani Volanen ja parissa pikkuroolissa vilahtaa Tommi Korpela.
    Kun kaiken hyvän päälle viime vuonna julkaistua diiviidiitä saa putiikeista vielä suhteellisen edullisesti (Onhan se esimerkiksi halvempi kuin Heikin veli Ilkan ja veljensä Heikin äänite tai Ferrari Enzo) on se mainio vaihtoehto jalkapallo-lukutaidottomille (Sopii myös meille tavan ihmisille Italian pelien ajaksi).

    ps:

    Hollanti - Norsunluurannikko 2-1, Robin van Persie

    Wuhuu!

    Comments


    Suomi kesällä 2006:

    Erilaisen nuoren” näköinen nuorehko mies Mtv 3:n uutisissa kauppatorin “kansanjuhlan” jälkitunnelmissa:

    Siis.. mä oon.. ollu.. keikoilla.. ja festareilla.. mut.. *niisk*
    tää.. oli jotain.. niin.. siis oikein.. *nyyh*
    sydämestä ottaa.. kun tää.. on siis niin.. *niisk*
    siis tää.. on siis niin..

    MITÄ HELVETTIÄ!? Ne oli v*ttu Euroviisut. Joku roti se on Hemingwayllakin. Onhan?

    Comments (3)


    Lisää suomalaisia supertähtiä CSI:ssä!


    hyvä soumi
    Suomen superjulkkikset CSI: New Yorkissa. Hyvä me.

    CSI: New Yorkin toisen kauden 17. jaksossa “Necrophilia Americana” nähdään taas miten suomipoika valloittaa maailman! Wuhuu! Onhan iltapäivälehdille jo kerrottu, onhan?

    Comments (3)


    « « « Aiemmat merkinnät
    Copyright © 2003-2007 Karri Kaukinen.