Suomen superjulkkikset CSI: New Yorkissa. Hyvä me.

CSI: New Yorkin toisen kauden 17. jaksossa “Necrophilia Americana” nähdään taas miten suomipoika valloittaa maailman! Wuhuu! Onhan iltapäivälehdille jo kerrottu, onhan?

Kun minä olin pieni tai keskisuuri lapsi joskus 1980-luvun alkupuoliskolla minulla oli tapana katsoa äitini kanssa dallasta (ja miksei dynastia myös). Tämä tosin tarkoitti, että lähinnä nukuin television välittömässä läheisyydessä josta minut piti herättää seuraamaan mainoskatkoja.
Aivan oikein. Lapsena suosikkiohjelmani televisiossa olivat mainokset. Olisin myös mielelläni syönyt pelkkiä omenankuoria. Minkäs teet.

Siksipä sydäntäin kylmää kun ajattelen kaikkia moderneja nykylapsukaisia jotka joutuvat kasvamaan erilaisiksi samanlaisiksi nuoriksi ja sitäkautta osaksi harmaata massaa nykymainosten varjossa.

Aiheinamme tänään;
Ehtoollispulla ja Transsubstaatio – Pukki ei ole ainoa kiireinen joulun aikaan.
Eilispäivän Tositv-tähdenlentojen olematon suhteellisuudentaju – Hanna Pakarinen suuttui arvostelusta. AAHHAHHHAA!
Graffiti + muu töhrintä – Taidetta koteihin vai avohoitopotilaiden viimeinen hätähuuto?

Jouluna saa yölläkin syödä, vaikka ehtoollisleipää.
Ehtoollinen on kristillinen sakramenttityyppinen mysteeriseremonia jossa syödään varsin ohuita siivuja kuivaa pullaa (ns. ehtoollisleipä eli öylätti; latinan sanasta ‘oblatum’, “eteen kannettu“.) ja juodaan viintä. Nämä edustavat varsinkin kristinuskossa varsin suositun Jeesus Kristuksen ruumista ja verta. Katolistispainotteiset kristityt uskovat transsubstaatio-oppiin jonka mukaan ko. elintarvikkeet aktuaalisfaktuaalisesti muuttuvat ehtoollisfestivaalin aikana Jeesuksen lihaksi ja vereksi. Katolistit tykkäävät myös tunnustaa pahat tekosensa pienessä kopissa Isä pastoreille ja digaavat Paavia.
Keskimääräinen ehtoollisleipänen painaa 30mg (ei välttämättä oikeasti) ja sen kanssa nautitaan pienehkö määrä keskitäyteläistä punaviintä (ei shiraz.) tai vaihtoehtoisesti kurantti- tai rypälemehua (ns. mattivanhas-malli).

Useiden asiantuntija-arvioiden mukaan myyttinen herra J. Kristus oli mittasuhteiltaan hieman yli 180 senttimetriä pitkä (mitat Torinon käärinliinan pohjalta) ja painoi noin 81 kilogrammaa (on hyvä huomioida, että Kristuksen kotiseuduilla Palestinian maassa hänen elinaikoinaan miehen keskipituus oli hieman yli puolitoista metriä.)

Päivän kysymys kuuluukin siis, että jos kiireisen kotirouvan pitäisi järjestää ehtoollistilaisuus ja keittiön kaapissa olisi enää yksi Jeesus jäljellä, kuinka monta hurskahkoa ystävää, roomalaista ja muuta kylänmiestä uskaltaa kutsua?

Kun jaetaan yhden Jeesuksen arvioitu paino yhden ehtoolisleivän painolla saadaan tulokseksi 2.7 miljoonaa. Näinollen siis voidaan sanoa, että ko. kuvitteellinen kiireinen kotirouva voi huoletta kutsua juhliinsa kaikki Denverin kaupungin asukkaat ja jokaiselle riittää jeesus-keksi.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Anglikaanikirkon tilastojen mukaan jo pelkästään Englannissa nautitaan vuosittain pääsiäisen ja joulun aikaan riittävä määrä ehtoollisia, että yhdestä Jeesuksesta ei jää tähteitä kuivamaan ruokakomeron perälle. Ajatelkaapa kuinka monta jeesuksellista Amerikan yhdysvaltojen hurskaista hurskaimmat ehtoollistoimituksissaan vuosittain kuluttavat!

(Laskutoimituksia tehdessä on oletettu, että ehtoollistilanteessa öylätin ja Jeesuksen painot ovat suoraan verrattavissa toisiinsa. Viinin, eli veren, osuus on sekä asioiden yksinkertaistamiseksi, että puhtaasti laiskuuden takia jätetty pois laskuista. Jos kuitenkin oletetaan, että yhden ehtoollisviiniannoksen tilavuus on 15ml (=ruokalusikallinen), on sen paino verenä ~15 grammaa. Kun veren paino lisätään laskuihin riittää yhdestä Jeesuksesta enää hieman alle 5400:n ehtoollisannokseen ja näin rouva Fiktiivi voisi kutsua tilaisuuteen vain vaikkapa kaikki Kuopion työttömät. On myös hyvä huomioida, että tämän mallin mukaan yhden Jeesuksen lihan palanpainikkeeksi tarvittaisiin yli kahdeksankymmentä litraa Jeesuksen verta. Koska yksi Jeesus sisältää keskimäärin 5.6 litraa verta vastaa tämä yli neljäntoista Jeesuksen verimäärää.)

välijälkikirjoitus: Katolinen kirkko on suuressa viisaudessaan sitä mieltä, että aito Ehtoollisleipä®^TM sisältää vehnätyyppistä pullaviljaa eikä täten sovellu keliakiasta kärsiville. Toistaiseksi katolistikot paavinsa keralla ovat poikkeuksetta evänneet keliaattisten katolikkojen anomukset esimerkiksi riisipohjaisten ehtoolliskorvikkeiden nauttimisen hyväksymisestä. Tämä on yllättänyt monet, koska katolinen kirkko tunnetaan maailmalla edistyksellisenä ja melko rentona henkisenä yhteisönä.

Pata kattilaa jei-ne.
Hanna Pakarinen on syvästi ja ehdottoman verisesti loukkaantunut kuultuaan useiden “tunnettujen musiikin ammattilaisten” kritisoitua tämän vuoden idoliarvonnan osallistujia. Hanna muistaa kuitenkin huomauttaa, että hän ei itse samassa tilaisuudessa lavalla ollessaan huomannut teknisiä ongelmia joilla olisi helppo selittää tunar taiteilijakollegoiden surkeat esitykset. Huolet ja murheet näiden lahjakkaiden nuorten ilkeämielisten mustamaalausyritysten kohteeksi joutumisesta voi kuitenkin unhoittaa ja heittää syrjään. “Idols-kapellimestari” Leri Leskinen lupaa puuttua finalistien laulun puhtauteen parantamalla esiintymispaikan lavamonitorointia.

Jaapajaa. Helpompaa olisi varmaan vaan lopettaa mahdollisimman nopeasti koko pelleily ja uskoa kerrasta, että “nihilistishenkinen nöyryytysshow” (Jari Sarasvuota mukaillen) ei ole sen enempää tähtitehdas kuin hyvää viihdettäkään. Iivuli.orgin henkilökunta (siis minä) toivoo toki molemmille finalisteille sekä onnea, että menestystä jatkossakin. Ihan kuten Indx:llekin. Samalla hannapakarinen ja “suomen suosituin miesartisti” Antti Tuisku voisivat jo tehdä tilaa uusille epäonnistujille ja liittyä Gimmelin seuraan heille ikuiseen kadotukseen varatuille paikoille.

Nuorisokulttuurikin on kulttuuria tavallaan.

Töhr Graffiti Kouvolan Tunnelikadun alikulkutunnelissa:

Olipa siellä mm. “Lenin eläköön”-suhrukin. Hyvähyvähyvä.

KETÄÄN EI KIINNOSTA!
EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI!

IHAN SAMA!

Peter Franzén näyttelee C.S.I. Miamissa

Suomalaisnäyttelijä Peter Franzén nähdään suositussa rikossarjassa C.S.I. Miami. Franzén debytoi maailman suosituimpaan rikossarjaperheeseen kuuluvassa tv-sarjassa sunnuntaina 27.11.
Kyseinen jakso on nimeltään Lakisääteinen, ja Franzén esittää siinä Ivan Radu -nimistä miestä, joka löydetään murhattuna auton takaluukusta hämärissä olosuhteissa.

C.S.I. Miami on huipputuottaja Jerry Bruckheimerin käsialaa. Kolmannella tuotantokaudellaan ohjelma on ollut maansa kolmanneksi suosituin draamasarja, joka on kerännyt Yhdysvalloissa keskimäärin 19 miljoonaa katsojaa.

Suomessa sarja on kerännyt syksyllä keskimäärin 416000 katsojaa.

Totuttuun tapaan Ilta-sanomat “uutisoi” tämän päivän numerossaan P. Franzénin ensiesiintymisestä C.S.I.-tuoteperheen kehnoimmassa tuotoksessa, C.S.I. Miamissa.

Se ei tosin ole mikään uutinen johtuen esimerkiksi siitä, että kyseisen tv-sarjan kyseisen jakson ensiesittämisestä ameriikan yhdysvalloissa on jo toista vuotta aikaa. Suomenkin televisiossa se nähtiin jo viime huhtikuussa. (09.04.05, SubTV klo. 21:00)

Uutisarvoa heikentää myös hieman se, että huolimatta lehden kannen suitsutuksesta Peettäristä “sarjan tähtenä” hän tosiasiassa “näyttelee” jaksossa ruumista (kerrankin rooli miestä myöden. Mitä? Itsestäänselvät vitsit ON hauskoja. Oikeesti.) ja kaiken hyvän lisäksi vielä sekondääriä sellaista.

Jutun kirjoittanut ehdottoman korkealentoisen journalistiikan ammattilainen käyttää herra Franzénin esiintymisestä artiikkelissaan sanaa “debytoida” viitaten mahdollisesti roolin toistuvuuteen tulevissa jaksoissa. Huolimatta harmillisesta kuolemantapauksesta johon ko. “roolihahmo” oli osallisena jakson käsikirjoitusvaiheessa, ennen löytymistään “murhattuna auton takaluukusta hämärissä olosuhteissa“. (Vertaa huomattavasti yleisempiin kirkkaassa ja moraalis-eettisesti täysin tyydyttävässä päivänvaloa muistuttavassa tolassa sattuneisiin “murhattuna takaloosterissa”-tapauksiin..)

Lopuksi lehti kertoo, miten C.S.I. Miami oli kolmannella tuotantokaudellaan ameriikan yhdysvaltojen kolmanneksi “suosituin” draamasarja keskimäärin 19 miljuunalla katsojallaan. Tämä voinee pitää paikkansa, vaikka se onkin tietolähteestä riippuen pudonnut neljännellä tuotantokaudellaan 2-5 sijaa katsojamittauksissa.

Suomessa sarjan keräämät keskimääräiset 416 kilokatsojaa riittävät lähes takaamaan sille paikan mtv3:n 20 katsotuimman ohjelman joukossa (wuhuu.) ja on vain joitakin tuhansia vähemmän kuin Yle TV1:n “Tosi Tarina: Liettuan Voittaja“ keräsi. (tuplawuhuu.)

ps. “Taru Sormusten Herrasta – Kaksi Tornia“-elokuva keräsi Suomen tv-ensiesityksellään 372000 katsojaa. Tämä vastaa melkein 45:tä prosenttia Idols-äänestystuloksen katsojista tai 41:tä prosenttia “Päivän Sään” katsojista. Aaahhahaaahhaa!

Uutisotsikot:

- Tusinajulkkis julkaisee levyn – KETÄÄN EI KIINNOSTA!
- Maailmankaikkeuden historian menestynein ja sitä kautta paras niiku ikinä elokuva televisiossa – KETÄÄN EI KIINNOSTA!
- IHAN SAMA!

Tusinajulkkis julkaisee levyn:

Maailmankaikkeuden historian menestynein ja sitä kautta paras niiku ikinä elokuva televisiossa:

Tv-kanava Nelonen ensiesittää lauantaina 12.11. kaikkien aikojen menestyneimmän elokuvatrilogian toisen osan. Tässä eittämättä maailmanhistorian parhaassa jatko-osassa seurataan pienen karvaisen otuksen seikkailuja oudossa pelottavassa maassa vanhan viisaan velhon opastaessa häntä eteenpäin neuvoillaan. Tämä elokuvataiteen mitä mestarillisin trilogia on julkaistu myös uskomattoman upeiden extrojen täyteisenä DVD-superspesiaalipainoksena.

Joidenkin kriitikoiden mielestä tämä toinen osa on vain pakollinen tarinankehittelyvaihe jonka aikana juoni saatetaan trilogian kolmannen osan vaatimaan pisteeseen, mutta yleisesti ollaan sitä mieltä, että tämä on vain katkeroituneiden epäonnistujien vinkumista.

Poikkeuksellisesti Hollywoodin elokuva-akatemia pidättäytyä palkitsemasta trilogian elokuvia ennenkuin viimeinenkin niistä oli julkaistu. Toisaalta tämä on täysin ymmärrettävää, koska trilogian ei haluttu hallitsevan Oscar-gaalaa vuosikausien ajan (olkoonkin, että se on jättänyt varjoonsa kaikki aiemmat ja tulevat voittajat). Tämän elokuvan jatko-osa oli ensimmäinen elokuvasarjan kolmas osa joka palkittiin parhaana elokuvana sekä Oscarilla, että Kultaisella Maapallolla.

Tämä elokuva, joka ei, vaikka sen tässä esittelenkin, juuri esittelyjä kaipaa, on luonnollisesti ‘Karate Kid II… kertomus jatkuu‘. Karate Kid II hurmasi ilmestyessään niin katsojat kuin kriitikotkin. Se keräsi lopulta yli 400 Oscar-ehdokkuutta (edelleen kaikkien aikojen ennätys) ja voitti lähes kaikissa kategorioissa. Ensimmäistä kertaa Oscar-historiassa kaksi näyttelijää samasta elokuvasta palkittiin parhaina miespääosanesittäjinä, kun sekä Pat Moritalle, että Ralph Macchiolle ojennettiin pääosapystit, jotka olivat muuten kaksi kertaa isommat kuin tavallisesti johtuen heidän suoritustensa ylivertaisuudesta. Karate Kid II joutui tyytymään kakkossijaan vain parhaan animoidun lyhytelokuvan kategoriassa jossa Christoph ja Wolfgang Lauensteinin Balance vei patsaan, juontajan sekoittaessa muistilappunsa. Kieltämättä ihmiskunnan historian suurin oikeusmurha.

Ensi-iltaviikonloppunaan Karate Kid II keräsi niin paljon rahaa, että maailmanjohtajat joutuivat kokoamaan huippumatemaatikoiden työryhmän keksimään uuden nimen tälle luvulle, jossa on yhdeksänkymmentäkuusimiljardia nollaa. Nykyään tuo luku tunnetaan yksinkertaisesti nimellä Miyagiljardi.

Yhdistettyään voimansa vielä kerran elokuvassa Karate Kid III Pat Morita ja Ralph Macchio pelastivat maapallon sitä uhanneelta meteoriitilta ja keksivät parannuskeinoin jokaiseen ihmiskuntaa koskaan vaivanneeseen tautiin ja…

Mitä, että? Siis mikä sormusten herra. En ole kuullutkaan. Joku kaksi tornia? KETÄÄN EI KIINNOSTA!

Muistakaa siis, Nelonen lauantaina 12.11.2005, kello 17:50: Karate Kid II

ps. tiedetään. Karate Kid elokuvia on yhteensä neljä. Se neljäs jäi mainitsematta tarkoituksella ja syystä. Ja se syy on Hillary Swank. Hyi h*lvetti.

ps II – ps:n pojan paluu. IHAN SAMA!

Studio Julmahuvi – Parasta teeveehuumoria ikinä. Koskaan. Missään. Vaatimattomasti.

Voi kylläpä osaa olla hauskaa. Todellakin.
Sillä välin kun epätoivoisna odottelemme Julmahuvi-ryhmittymän tuotoksia julkaistavaksi dvd-muodossa, viihdyttääpi meitä Julmahuvi.net.
Kuvia, äänipätkiä ja muuta sälämänderiä kaikista ikiaikaisista klassikoista, kuten esmes Studio Julmahuvi ja Toini ja Heikki Haaman Show.

“Moikka ja hei. Olen Jouni, 31 vuotias karaokelaulaja kokkolasta.
Tullut tänne ihan seikkailumielellä ja mielenkiinnon vuoksi
ja lempikappaleita on leijoihin kultaisin kirjoitan kirjeen
ja mandoliinin kylkeen kirjoitan kirjeen.”

“In other news…”

Huomenissa setä lähtee retkelle. Tampereella vietetään nähkääs hörhöjuhiksen ja Sini-siippansa poikain ristiäisiä. Hauskahan sitä onkin ystäviä mennä kahtomahan, mutta pirulainen periköön typerät kesäflunssat. Vaikka pahin on jo ohi, on silti harmillista matkustaa vähänkään heikkovointisena. Per-sus.

Kuten sanottu; Sitä tikulla (ja takulla) silmään, kun vanhoja muistelee ja mikäpä tämän päivän kiihkeätahtisessa yhteiskunnassa olisi vanhempi juttu kuin ameriikan maalla jokunen kuukausi sitten urheilutapahtumassa heilunut pop-kiekujan tissi..

Palaamme siis vielä kerran aiheeseen yleisötapahtumat ja yllättävät intiimivilahdukset.

Pari viikkoa sitten ajauduin kaverin kanssa kiivaaseen moralistiseen keskusteluun tissinvilautuksen seuraamuksista ja niiden kohtuullisuudesta. Olimmepa kuitenkin toki molemmat yhtä mieltä siitä, että suomessa yksi nahkalerpukka lisää televisiossa ei olisi kiinnostanut ketään. Kylläpä siis kasvoilleni nousi häveliäs puna kun Outi Poppin Poppologia-kirjaa tavaillessani mieleen muistui Apulanta-orkesterin tempaus vuodelta yhdeksäntoistasataayhdeksänkymmentäkahdeksan…

Tuolloin maassamme pyöri vielä nuorison musiikki- et popkulduurialaa käsittelevä tv-makasiini-ohjelma Jyrki, jonka puuhahenkilöstö toisinaan järjesteli myös erinäisiä kilpailuhenkisiä musiikki-iloitteluita. Eräs tällainen oli tuona pahamaineisena vuonna pidetty ‘Jyrki Hit Challenge‘, jossa siis A.L. suoritti kohua herättäneen performanssinsa. Musiikkilehdykkä Soundin toimittajasetä kuvaili tapahtunutta Soundissa 11/98 seuraavalla tavalla.

“Sipe ja Mandy katselevat toisiaan silmiin pöydän vastakkaisilta puolilta. Tuukka on kotona lepäämässä. Toni kaataa kurkkuunsa kossurussiania ja juttelee niitä näitä. Jossain vaiheessa paljastuu, että hän on käynyt ostamassa illan esiintymisasuksi partavaahtoa ja foliota.

Parin tunnin päästä on vuorossa Jyrki Hit Challenge, jonka playback-performanssista Iltalehti repi seuraavana maanantaina oikein kunnon lööpin. “Nakushow raivostutti tv-katsojat! Suomalainen huippuyhtye alasti lavalla!” Aika ihmeellistä, jos koko viikonlopun aikana ei tapahdu mitään merkittävämpää kuin se, että kauan lasten nukkumaanmenoajan jälkeen joku rock-yhtyeen kaveri esiintyy telkkarissa vain partavaahtoon verhoutuneena.

Vaikka Apulannan Mex Tex Cowboy ei päässytkään palkinnoille itse kisassa, niin tuskin tätä tapahtumaa muistetaan enää joulun jälkeen mistään muusta kuin Apulannan ja ystävien energisestä esityksestä, kaasunaamareista, soitinten särkemisestä ja partavaahdosta.”

Jossain toisaalla joku aivan muu jatkaa aiheesta täten:

“10/98
Apulanta esiintyy Jyrki Hit Challenge 98:ssa vain partavaahtoon verhoutuneina hajottaen soittokamoja Mex Tex Cowboyn soidessa taustanauhalta. Seuraavana päivänä tempaus oli huomioitu kummankin iltapäivälehden lööpeissä. ”

Kyllä sitä siis meilläkin osattiin jo hamalla yhdeksänkymmentäluvulla. Niin vilautella, kuin kohutakin.

Ei sitä nykyään osata kuin vanhoja juttuja kopioida. Kyllä se on niin, ettei ameriikan pellejen kekkaloinnista voi samana päivänä puhuakaan kun meidän suomalaisten julkista vilautteluhistoriaa tongitaan.

Laulakaamme modernin markkinatalouden ylistysvirsi.

Kyllä kannattaa ostaa cd-levyjä. Tai ainakin joskus. Pari kuukautta sitten sijoitin muutaman euro-rahan laatumusiikkiin ja kuten jo aiemmin mainostin löytyi Weezerin kauniin vihreän albuumin sisältä vallan iihhana vihreä tarra. Alta löytyy kuva tarrasta, koska minulle tuli niin hyvä mieli, kun mtv3 armahtaa ja lopetti tänään sekä jääkiekon, että miljonäärijuissin näyttämisen televisiossa. Ainakin hetkeksi. Seuraavaksi päästään toivottavasti formuloista eroon

Enää pitäisi saada sitten jostain rahaa, että saisin hankittua tämän.

Kevät tuo mämmin ruokakauppaan ja jotain ulkoisesti samankaltaista myös viihdepuolelle.

Lueskelin tuossa hieman tulevista kotimaisista DiiViiDii-julkaisuista ja pitää taas oikein ihailla ko. asioista päättävien elinten järjenjuoksua. Idolshitin jo diiviidiille saimmekin mutta nyt perässä seuraa mm. tv-sarja Pelastakaa sotamies hytönen, ja musiikki-devedeet orkestereiden Negativen ja Cat Cat tuotannoista. Anteeksi nyt vaan, mutta mitä V*TTUA!?!?!

Onko Ylellä oikeasti niin vaikeaa, että ei viitsitä edes yrittää saada Studio Julmahuvia kaupan hyllylle, tai miksei Nelonen laittaisi Isänmaan Toivoja yksiin kansiin? Kiitos vaan oikein paljon näistäkin antimista, s**tana.

ps. ja Leningradin Lehmipoikien elokuvatuotanto julkaistaan myös laserlevyillä, mutta vain Ruotsissa. Kaipa tässäkin joku järki on. Jospa joku ruotsalainen tekisi lievähköä suuremman kulttuuriteon ja toteuttaisi diividii-toiveeni. Jookojookopliispliispliis?

Pitäisköhän lopettaa opiskelut.. onhan noita osaavia av-kääntäjiä jo ihan liikaakin..

Lainaamme subleffa ‘Kameleontin‘ ansioitunutta suomenkieleiseksi kääntäjää:

Lontooksi:

“Hit me with your best shot, Freud”

ja suomeksi:

“Anna tulla, Fred”

’nuff said.