Citius, altius, fortius, carius.
Lontoon 2012 olympiahankkeella tuntuu menevän hyvin. Jatkuvasti turpoavan kokonaiskustannusarvion1 (”Kyllä 2,4 miljardia puntaa riittää hyvin kisojen järjestämiseen. No, kyllä 3,3 miljardia puntaa piisaa meille. Tai sovitaanko vaikka 9,4 miljardia puntaa?”) ja 400,000 punnan logotöppäyksen2 jälkeen kisojen oletetun pääsuorituspaikan rakennustyöt etenevät jo totuttuun tyyliin. Lontoon Marshgateen kohoavan stadionin alkuperäinen kustannusarvio oli 280 miljoonaa puntaa, maaliskuussa 2007 arvio oli noussut 400:n miljoonaan ja on viimeisimpien tietojen mukaan jo 496 miljoonaa puntaa. Koska itse rakennustyöt aloitetaan vasta vuoden 2008 puolivälilöissä, ehditään loppusummaa varmasti ehjätä vielä useampaan otteeseen.
Osaltaan kustannuksia on nostanut soutaminen ja huopaaminen stadionin kattamisen osalta. Alunperin stadion oli tarkoitus jättää avoimeksi Vip-alueita lukuunottamatta. Suunnitelmaa kuitenkin muutettiin, kun joku sai päähänsä, että urheilutapahtuman aikanahan voi vaikka sataa. As if. Myös KOK oli lopulta sitä mieltä, että jos kisojen tuloksista halutaan virallisia, pitää osa stadionista kattaa jollakin keinoilla. No sattuuhan näitä. Pojat on poikia.
Stadionhanketta on luonnehdittu edistykselliseksi. Suurin osa stadionin katsojapaikoista on väliaikaisia ja kisojen jälkeen 80 000 istuimesta jääkin pysyvään käyttöön vain 25 000. Muilta osin ensisijaisesti yleisurheilukäyttöön suunnitellun stadionin on tarkoitus toimia jatkossa mahdollisesti jonkun Lontoolaisen urheiluseuran kotistadionina. Mediassa mahdollisiksi uusiksi asukkaiksi on mainittu mm. Tottenham Hotspurin (nyk. stadionin kapasiteetti 36,240, laajennustyöt käynnissä), Leyton Orientin (nyk. kapasiteetti 9,271, korjaustyöt valmistuneet 2007), West Hamin (nyk. kapasiteetti 35,146, tarjous hylätty) ja Chelsean (nyk. kapasiteetti 42,055, tarve laajennukselle olemasssa, seuran muuttaessa pois Stamford Bridgen stadionilta joutuisi se kuitenkin luopumaan myös nimestään) jalkapalloseurat3. Vaikuttaa lupaavalta.
Helsingin musiikkitalobordellia silmälläpitäen, lienee kaikenkaikkiaan perusteltua toivoa, ettei Suomessa ihan hetikohta järjestetä olunpialaisia kisoja.
No related posts
Hyvää iltapäivää. Täällä puhuu iso paha iivuli. (Tuttu myös






