Iivulin Happy Fun Time Variety Hour merkintä. Osa yksi.
Aiheinamme tänään;
Ehtoollispulla ja Transsubstaatio – Pukki ei ole ainoa kiireinen joulun aikaan.
Eilispäivän Tositv-tähdenlentojen olematon suhteellisuudentaju – Hanna Pakarinen suuttui arvostelusta. AAHHAHHHAA!
Graffiti + muu töhrintä – Taidetta koteihin vai avohoitopotilaiden viimeinen hätähuuto?
Jouluna saa yölläkin syödä, vaikka ehtoollisleipää.
Ehtoollinen on kristillinen sakramenttityyppinen mysteeriseremonia jossa syödään varsin ohuita siivuja kuivaa pullaa (ns. ehtoollisleipä eli öylätti; latinan sanasta ‘oblatum’, “eteen kannettu“.) ja juodaan viintä. Nämä edustavat varsinkin kristinuskossa varsin suositun Jeesus Kristuksen ruumista ja verta. Katolistispainotteiset kristityt uskovat transsubstaatio-oppiin jonka mukaan ko. elintarvikkeet aktuaalisfaktuaalisesti muuttuvat ehtoollisfestivaalin aikana Jeesuksen lihaksi ja vereksi. Katolistit tykkäävät myös tunnustaa pahat tekosensa pienessä kopissa Isä pastoreille ja digaavat Paavia.
Keskimääräinen ehtoollisleipänen painaa 30mg (ei välttämättä oikeasti) ja sen kanssa nautitaan pienehkö määrä keskitäyteläistä punaviintä (ei shiraz.) tai vaihtoehtoisesti kurantti- tai rypälemehua (ns. mattivanhas-malli).
Useiden asiantuntija-arvioiden mukaan myyttinen herra J. Kristus oli mittasuhteiltaan hieman yli 180 senttimetriä pitkä (mitat Torinon käärinliinan pohjalta) ja painoi noin 81 kilogrammaa (on hyvä huomioida, että Kristuksen kotiseuduilla Palestinian maassa hänen elinaikoinaan miehen keskipituus oli hieman yli puolitoista metriä.)
Päivän kysymys kuuluukin siis, että jos kiireisen kotirouvan pitäisi järjestää ehtoollistilaisuus ja keittiön kaapissa olisi enää yksi Jeesus jäljellä, kuinka monta hurskahkoa ystävää, roomalaista ja muuta kylänmiestä uskaltaa kutsua?
Kun jaetaan yhden Jeesuksen arvioitu paino yhden ehtoolisleivän painolla saadaan tulokseksi 2.7 miljoonaa. Näinollen siis voidaan sanoa, että ko. kuvitteellinen kiireinen kotirouva voi huoletta kutsua juhliinsa kaikki Denverin kaupungin asukkaat ja jokaiselle riittää jeesus-keksi.
Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Anglikaanikirkon tilastojen mukaan jo pelkästään Englannissa nautitaan vuosittain pääsiäisen ja joulun aikaan riittävä määrä ehtoollisia, että yhdestä Jeesuksesta ei jää tähteitä kuivamaan ruokakomeron perälle. Ajatelkaapa kuinka monta jeesuksellista Amerikan yhdysvaltojen hurskaista hurskaimmat ehtoollistoimituksissaan vuosittain kuluttavat!
(Laskutoimituksia tehdessä on oletettu, että ehtoollistilanteessa öylätin ja Jeesuksen painot ovat suoraan verrattavissa toisiinsa. Viinin, eli veren, osuus on sekä asioiden yksinkertaistamiseksi, että puhtaasti laiskuuden takia jätetty pois laskuista. Jos kuitenkin oletetaan, että yhden ehtoollisviiniannoksen tilavuus on 15ml (=ruokalusikallinen), on sen paino verenä ~15 grammaa. Kun veren paino lisätään laskuihin riittää yhdestä Jeesuksesta enää hieman alle 5400:n ehtoollisannokseen ja näin rouva Fiktiivi voisi kutsua tilaisuuteen vain vaikkapa kaikki Kuopion työttömät. On myös hyvä huomioida, että tämän mallin mukaan yhden Jeesuksen lihan palanpainikkeeksi tarvittaisiin yli kahdeksankymmentä litraa Jeesuksen verta. Koska yksi Jeesus sisältää keskimäärin 5.6 litraa verta vastaa tämä yli neljäntoista Jeesuksen verimäärää.)
välijälkikirjoitus: Katolinen kirkko on suuressa viisaudessaan sitä mieltä, että aito Ehtoollisleipä®TM sisältää vehnätyyppistä pullaviljaa eikä täten sovellu keliakiasta kärsiville. Toistaiseksi katolistikot paavinsa keralla ovat poikkeuksetta evänneet keliaattisten katolikkojen anomukset esimerkiksi riisipohjaisten ehtoolliskorvikkeiden nauttimisen hyväksymisestä. Tämä on yllättänyt monet, koska katolinen kirkko tunnetaan maailmalla edistyksellisenä ja melko rentona henkisenä yhteisönä.
Pata kattilaa jei-ne.
Hanna Pakarinen on syvästi ja ehdottoman verisesti loukkaantunut kuultuaan useiden “tunnettujen musiikin ammattilaisten” kritisoitua tämän vuoden idoliarvonnan osallistujia. Hanna muistaa kuitenkin huomauttaa, että hän ei itse samassa tilaisuudessa lavalla ollessaan huomannut teknisiä ongelmia joilla olisi helppo selittää tunar taiteilijakollegoiden surkeat esitykset. Huolet ja murheet näiden lahjakkaiden nuorten ilkeämielisten mustamaalausyritysten kohteeksi joutumisesta voi kuitenkin unhoittaa ja heittää syrjään. “Idols-kapellimestari” Leri Leskinen lupaa puuttua finalistien laulun puhtauteen parantamalla esiintymispaikan lavamonitorointia.
Jaapajaa. Helpompaa olisi varmaan vaan lopettaa mahdollisimman nopeasti koko pelleily ja uskoa kerrasta, että “nihilistishenkinen nöyryytysshow” (Jari Sarasvuota mukaillen) ei ole sen enempää tähtitehdas kuin hyvää viihdettäkään. Iivuli.orgin henkilökunta (siis minä) toivoo toki molemmille finalisteille sekä onnea, että menestystä jatkossakin. Ihan kuten Indx:llekin. Samalla hannapakarinen ja “suomen suosituin miesartisti” Antti Tuisku voisivat jo tehdä tilaa uusille epäonnistujille ja liittyä Gimmelin seuraan heille ikuiseen kadotukseen varatuille paikoille.
Nuorisokulttuurikin on kulttuuria tavallaan.
Töhr Graffiti Kouvolan Tunnelikadun alikulkutunnelissa:

Olipa siellä mm. “Lenin eläköön”-suhrukin. Hyvähyvähyvä.
Let’s Do the Time Warp Again!
Joulua.
Onnea amerikkka, “hyvin valittu”.







Vudge said,
joulukuu 14, 2005 @ 22:40
No hitto, naurua kerrakseen… Tää oli kyllä paras taas aikoihin… Mitä meillä oli ennen jeesusta? Hmm… Ai ettei jeesusta? Oli leipää ja viiniä….
harhak said,
joulukuu 15, 2005 @ 20:42
ottamatta kantaa itse asiaan Leri Leskinen on suomalaisen musiikin varmaan ainut hyvä tuottaja. Vaikka sitä et valittanutkaan.
Ehtoollisleipä on mautonta ja viiniä aina liian vähän.stana.
k. said,
joulukuu 15, 2005 @ 20:56
Pitää huomata tässä, että vaikka herra Leskinen olisi miten hyvä tuottaja on hän tässä yhteydessä "kapellimestari". Idols"tuottajana" häärii toki makikolehmainen ja muut suomalaisen pop-"musiikin" huiput.
Vudge said,
joulukuu 15, 2005 @ 20:59
Ai ei leipäkään maistu leivältä.. heh.
Vudge said,
tammikuu 7, 2006 @ 23:25
Lissää hyvii juttui :D:D Niin ja kiitoksii menneestä kuusta ;)