Ivalo (a.)
Kuvaa nuoren miespuolisen henkilön
tönivää äänensävyä, jolla hän
yllyttää kaveriaan tekemään jotakin
vaarallista kallionreunalla tai
ongelmajätteiden kaatopaikalla.

Douglas Adams & John Lloyd:
Elimäen tarkoitus, 1996

Vesa-Matti Loirin uusin levy Ivalo ei tee miehestä Suomen Johnny Cashia, mutta tämä tuskin on ollut tarkoituskaan vaikka Loiri tunnustaakin Cashin American Recordings-sarjan esikuvallisen roolin.

Jos ei Veskua kukaan aivan heti tule sekoittaneeksi Johnny Cashiin, ei niin tule todennäköisesti tapahtumaan levyn tuottajana häärineen Hannu Pikkaraisen Rick Rubininkaan välillä. Ivalo muistuttaa tuotannollisesti suuresti ensimmäistä American Recordings-levyä ja kärsii osin samoista ongelmista. Yksinkertaisen siisti, lähes yksinomaan akustisesta kitarasta koostuva säestys jättää paljon tilaa jota Loiri ei täysin onnistu täyttämään tulkinnallaan.

Tiedä sitten johtuuko havaittavissa oleva rutiininomaisuus mahdollisesti liian monesta harjoituskerrasta tai uudelleenäänityksistä, mutta ainakin itse toivoisin Loirin pistävän itseään enemmän likoon, koska uskon, että miehen lahjakkuus ja elämänkokemus voisi tuoda kappaleisiin uutta elämää. Nykyisellään Loiri kuulostaa välillä vain lahjakkaalta karaokelaulajalta aamuyöllä kapakassa. Ei välttämättä huono asia, muttei myöskään se “uusi näkökulma” josta Warner Musicin tiedotteessa puhutaan.

Ivalo on vioistaan huolimatta kuuntelemisen arvoinen levy, joka ei toivottavasti jää sarjansa ainoaksi. Loiri on osoittanut mm. Vainio- ja Leino-levyillään olevansa lahjakas tulkitsija. Tällä kertaa tunnetta olisi saanut olla pelissä vain hitusen enemmän.