Vuoden 2003 loppusaldo ja uude(hko)t kujeet.
Joulut meni ja kohta menee kai koko vuosikin..
Tässä vaiheessa vuotta kun kinkku on tapettu, lahjat haukuttu, perheen kesken tapeltu ja joulukuusi ripoteltu neulanen kerrallansa pitkin porstuaa, änkeää mielen perukoista otsalohkon tienoville ajatus jos toinenkin. “Mitäpä sitä taas tänäkään vuonna aikaan tuli saatua” tai muuta triviaalia alkaa ihminen tykönänsä pohtia. Omalla henkilökohtaisella kohdallani vastaus ed. kysymykseen on jälleen kerran vanha tuttu “ei hevonkukun vertaa”, mutta mikäpä siinä. Ei sitä joka vuonna jaksa suunapäänä juosta asioita suorittamassa. Ei.
Koska kuitenkaan en ol mittää koko vuoten tehnynnä, niin nyt aion vaihdevuoden tai vuodenvaihteen kunniaksi jakaa muutaman kunniamaininnan vuoden 2003 saavutuksista erinäisille ihmisille/instituutioille/ilmiöille. Eli seuraa siis Vuoden 2003 The Iivull Impaiö palkintoseremonija. Tässä:
Vuoden Huonoin Musiikkiin Verhottu Vitsi.
-
Palkinnon jakavat kolme ansioitunutta instanssia. Ripsipiirakka, Pizza Enrico ja Pikku-G.
Kärkijoukon hännille jäivät mm. Fintelligens, Kapasiteettiyksikkö, Idols, PMMP (toim. jälkihuom: myönnän olleeni ihan erreyksessä PMMP:n suhteen. Sori.) ja kaikki muut Popstars-hylkiöt.
Vuoden Tekopyhis.
-
Palkinnon saa itseoikeutetusti Tony Halme. Herra Halme onnistui sankarillisesti nousemaan vaikeuksien kautta voittoon hänelle henkilökohtaisesti hyvin vaikean vuoden 2003 aikana. Vaikka joku sujautti viskiä Tonyn banaaniin ja pirivitamiinia iltateehen palasi Tony nopeasti virkistyneenä julkisuuden valokeilaan ja paukahti vielä uskoonkin. Tai “kasvoi”. Ihan miten vaan. Tonyn hieno esimerkki varmasti kannustaa monia muitakin tekemään ratkaisuja uskonasioissaan ja esimerkiksi ateistien, agnostikkojen, buddhalaisten, muslimien ja sikhien suviseurat pursunnevat käännynnäisiä jatkossa.
Vuoden Todenpuhuja.
-
Anneli Jäätteenmäki puhui niin totta kuin osasi, mutta sekään ei riittänyt kun lupaavasti alkanut pääministerin ura pätkähti alkuunsa Annelin hautautuessa pöydälleen pyytämättä ja yllättäen sataneiden salaisten asiakirjojen alle. Tulivat kuulemma yllättäen eikä Anneli niitä pyytänyt.
Vuoden Kolumnisti.
-
Arvostetusta vuoden kolumnistin tittelistä käytiin massiivinen kamppailu mutta voittajaksi selvisi lopulta Maija Vilkkumaa 19.12.03 Iltalehdessä julkaistulla hengentuotteellaan. Tässä äärimmäisen ajankohtaisessa selostuksessa Maija kertoo meille kaikille miten tyhmää oli, että vuosituhannen vaihteessa kaupoissa oli kaupan tuotteita joissa oli vuosiluku 2000 ja, että ravintoloihin oli korkeat pääsymaksut. Miten nokkela pitää ihmisen ollakaan, että osaa noin jälkijättöis kaukonäköisesti asioita tarkastella. Pölkky.
Vuoden Yllätys.
-
Idols-kilpailun finaalivaiheesta jäi kuulemma paha maku suuhun kun pois karsiutuneet kilpailijat pettyivät tippumisestaan niin, että vallan herkistyivät kyyneliinsä saakka asti. Kah siinäpä ylläriä kerrakseen. Itse olisin henkilötasolla kuvitellut, että ko. ruljanssista pois putuaminen olisi ihmistaimelle kunniaksi.
Siinäpä niitä. Jos joku sattuu olemaan mieltä eriä aiheista yllä niin olkoon. Ei juuri minuun kosketa. Omat ovat mielipiteeni, vaikka sitten kuinka tylsät. Hyviä vuosia niin teille kuin meillekin. Tavataan taas t-u-l-e-v-a-i-s-u-u-d-e-s-s-a. Huumoria.
Perjantai kolmannestoista? Voi kauhistus.
Yrittäkää kestää, kyllä se kohta loppuu. Vuosi 2004 siis.
Höpöhöpöhöpö.






